Hae tästä blogista

maanantai 6. helmikuuta 2012


Paavo Lipponen on bandit!!!!!
maahanmuuttajamies huusi Espalla
lähettäen varikset lehmuksista lentoon mustina
lehahtaen pois puistosta
välittämättä siitä tosiasiasta
että keskikesän mahlaa tippui ärsyttävästi polkupyöräilijöiden päälle puista
heidän paetessaan työpaikoiltaan kohti tutumpia kaupunginosia.

Mies kaiketi viittasi ulvonnallaan siihen
että tuo nykyään jo politiikan parista poistunut mörkö
olisi jonkinlainen rosvo, roisto tai ryöväri.

Asiasisällöstä huolimatta
hänen huutonsa säpsäytti myös lamppuharjojaan ulkoiluttavat mummot
jotka kaikkosivat kadulta
kompastuen epähuomiossa Esplanadin arvovaltaisiin ja vanhoihin mukulakiviin.

Paavo Lipponen on mafia!!!!
hän kiekaisi tällä kertaa
ja näytti siltä ettei ymmärtänyt täysin sanomansa sisältöä
mutta tiettyä kylmyyttä ja määrittämätöntä katkeruutta hänen kannanotostaan oli selvästi kuultavissa
ainakin jos ei sattunut ensimmäistä kertaa todistamaan hänen kävelevää keskustelufoorumiaan.

Urbaanin legendan mukaan hänen autonsa oli joskus pöllitty
mutta kissalanpojat eivät laitoksellaan suhtautuneet asianomistajan murheeseen asiaan kuuluvalla vakavuudella
joten hän menetti totaalisesti malttinsa
joutuessaan pommien keskeltä muuttamaan paperisodan bunkkereihin
kamppailemaan byrokratian
tuon demokratian vittumaisen ja harmaantuneen serkun kanssa
ymmärtämättä että silmä silmästä -ajattelutapa
ei välttämättä istu hyvin yhdessä lempeämpien lakipykälien kanssa.

Paavo Lipponen on bandit!!!
hänen huutonsa kaikui täydellisen tavanomaisessa kesäpäivässä
niin että vanhempi hippipariskuntakin ymmärsi viimein lopettaa Beatlesin tanssi- ja laulutuokion 
Runebergin patsaan vieressä
he unohtivat pulunpaskan maalaamat kiharat kansallisrunoilijan poskipäillä
ja tuijottivat tuota tuntematonta miestä
jota ymmärsivät yhtä vähän
kuin rakkauden todellista sanomaa.

Paavo Lipponen on mafia!!
hän vapautti epätoivonsa kuultavaksi
äänellä jota ei helposti unohda
ikään kuin uskomatta itsekään enää asiaansa
hän kiljaisi sen esille
ja tiesi ettei tulisi koskaan tapaamaan vanhaa autoaan
vaikka Etelä-Helsingin hipsteripoika raitapaidassaan tulisi lohduttamaan
ja tarjoaisikin kupin espressoa Havis Amandan pyöreiden kankkujen lainehtiessa
kohti Apteekkarin taloa
kuin kiusallaan.

Tässä samassa maisemassa
kaupunginjohtaja tuijotti salaa tuon patsaan hedelmällisiä muotoja
läpi arvokkaiden lintubongauskiikariensa
tuntien kuinka kesätuulessa lepattavien vaaleiden khakihousujen haarovälissä jokin alkoi vallattomasti jöpöttää
kuin lapsena uimarannan pukukopissa
jossa saattoi melkein haistaa vastikään vaihdetut
suolaisessa merivedessä uitetut bikinit.

Paavo Lipponen on bandit!
hän yritti vielä kerran Kauppatorin kohdalla
ja onnistuikin ajamaan kaupunginjohtajan pois parvekkeelta
painimaan takaisin Guggenheim-asioiden kanssa
ennen kuin ylitti välinpitämättömänä kadun
tietämättä että hänen takaansa ohitse lipuva klommoinen Honda Corolla
oli juurikin se sama auto joka häneltä katosi Vuosaaren metroaseman tuntumasta
kolme vuotta ennen tätä vaivaannuttavaa välikohtausta.

Vain avaimenperä oli kadonnut pois nipusta
joka usein oli kiikkunut Corollan virtalukossa
kuin hypnoterapeutin rauhoittava taskukello.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti