Hetken ajan minulla on paikka maailmassa
eikä se ole vain mikä tahansa paikka
vaan ikkunapaikka
kahden tunnin ajan
jossakin Turun ja Helsingin välimaastossa
vaunussa neljä, tuolilla 85
kirjaan ylös matkani tulosta
tummia pusseja silmien alla
karaokessa katkennutta kajahdusta
turvonneita poskia, vimmatua jazzia
kiimaisia ajatuksia entisten ja nykyisten välillä
kylät, metsät ja mainostaulut kiitävät ohi
kuin säikähtäneet jänikset
eikä reppu paina kahta kirjaa enemmän
mutta ne ovatkin painavia sanoja
hallintaotteista ja mustista pampuista
pärisevistä murteista ja lattialaattoja tuijottavista matkustajista
jotka take a way kahvit kourissaan
istuvat aseman penkeillä
nuo toivossa väkevät reissumiehet
turvanaan minibistrokärry ja savuton tupakkahuone
kylmät ja kuumat juotavat
jossakin aivojen harmaan huoneen nurkassa
pölyä joka ei katoa
kurkun käytävältä
edes pitkällä Lapin kullalla (5,80 tuopilta)
kohmeisia ovenkahvoja
ja lastenrattaita täynnä uskoa
perjantain turhaa optimismia
juopuneita kalastajia Kemiönsaaristosta
istuvat tutit suussa vaunuissa
kuin kuninkaalliset
heittelemässä mustalaisille almuja ja sirkushuvia
filtterin läpi suodatettua totuutta
keuhkot täynnä usvaa
i’m sorry
we don’t speak english
puhu sitten vittu suomea!
huutaa pipopäinen turakainen käytävän uumenista
tarra liimattuna saniteettihuoneen pytyn kannessa
kuka haluaa tulla muistetuksi paskomisesta
kiikkuvassa junassa
autot kulkevat rinnalla samaa tahtia
sellaista kuin tietynlaisessa tanssissa
ratakiskojen naputtavassa laulussa
mies ja kone kilpailvet nyt ja aina
maailman herruudesta
mutta toinen
ei tiedä olevansa mukana skabassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti