Hae tästä blogista

torstai 2. helmikuuta 2012

Pingviini

Mahalaskuja vuodesta 85
26 vuotta kömpelöä taapertamista mannerten ja lauseiden välillä
keskikuraa ja karaokea Galapagossaarilla
eroja ja yhtymiä
ihmisten opiskelua, tottumattomia teitä
joita ei löydy kartalta
reittejä joita kulkea aikansa
eikä vain odottaa tolpalla taksia
siiventynkä pystyssä, sätkä huulessa,
revolveri taskussa, vallankumous ajatuksista
valmiina ampumaan jokaisen kii lennosta!
kuin kaatuisi syksyn kylmään
ja kädet uppoaisivatkin läpi kaupungin lattian
mereen jota hallitsee Mieli
kulunut kasetti rahisemassa kaislikossa
ohuet, savukkeen kellertämät kynnet
uuuuuuiita 30 minuutin ajan.

Keuhkoista irtoavaa limaa ja läsnäoloa
roiskeita jonkun toisen juhlapuvulla
salkkumiehiä laulamassa Leevi and the leavingsiä
mutta kukaan heistä ei ymmärrä
jättää tajuntaa narikkaan
vaan he eksyvät numeroihin
kuin lapsi
jolta on jäänyt kaupassa saamatta kaikki haluamansa
hirttäytyneet lupaukset kohti parempaa
aina liukuen mahallaan
kameran linssillä viipurilaiset kuvaajat tekemässä piruetteja
luistelemassa tunteilla
kun kaulaan uppoaa viilto terävistä sanoista.

20 000 kirjaa myytynä kapakoissa ja kaduilla
hoobon kenkiin kiinnittyneitä kiviä
elämän salamatkustajia
kassit täynnä Köpistä ja kukkaa
autossa nukuttuja öitä
kielen alla kuorsaavia tunteita
kuvioina taivaalla, töttörönä huulilla
ruuanhakumatkoilla naisten ja lasten poskilla
kolisevissa rattaissa
talvet täynnä suojeltuja olkapäitä
ilman oikeutta koskea
olla kokonainen ajatus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti